lauantai 27. elokuuta 2016

Pellolla hyppäämistä

Käytiin tänään ratsastamassa kaverin kanssa Kustilla ja Kustin kaverilla Leenulla. Tarkoituksena olisi ollut hypätä rataa, mutta tuuli niin paljon, ettei oltu varmoja esteiden pystyssäpysymisestä, joten rakennettiin vain yksi este ja laitettiin puomi n. kolmen laukka-askeleen päähän esteestä.

Mentiin siis maastossa osa alkuverkoista ja pellolle päästyä laukkailtiin vähän ja ratsastettiin kumpaankin suuntaan ravia ja laukkaa. Kun oltiin tulossa yläpellolta alas, nähtiin iso uroshirvi n.10m päässä meistä. Hevoset eivät olleet moksiskaan, mutta kun hirvi ei liikahtanutkaan, niin lähdettiin laukkaamaan poispäin ja hirvi katosi metsään. Mentiin sitten hyppypaikalle.

Tosiaan mentiin laukassa puomi, kolme laukka-askelta ja n. 60cm este. Esteen ja puomin väli oli juuri sopiva Leenulle, mutta Kustille se oli ahdas, joten pidennettiin väliä ja Leenulle tuli sitten 4 laukka-askelta siihen väliin.

Aluksi Kusti kielsi puomin, kun se ei ilmeisesti ollut nähnyt sitä. Hetken tutustuttiin siihen ja sitten hypättiin. Ihan hyvinhän se meni, mutta pari pudotusta tuli. Tultiin sitä kummastakin suunnasta, että saatiin treenattua lähestymistä kummassakin laukassa.


En ehtinyt yhtään keskittyä siihen, miten itse menin siellä selässä, kun keskityin vain siihen, että saadaan oikea määrä laukka-askelia puomin ja esteen väliin ja että hyppy tulee keskelle estettä.

Kaveri kuvasi myös pari pätkää kys. tehtävästä ja onnistunut hyppyvideo näkyy klikkaamalla tästä ja pudotus löytyy täältä. Noista videoista huomaa hyvin, että aloin jo olla väsynyt ja liikuin vähän lahnana Kustin kyydissä. :D

Loppuraveissa mentiin tehtävää, jossa mentiin kaksi puomia ja niiden jälkeen vaihdettiin suunta. Loppukäynnit mentiin maastossa ja kotona hepat pääsivät pesulle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti