keskiviikko 3. elokuuta 2016

Ensimmäinen Ilonan tunti

Pahoittelen että postauksen kirjoittaminen venyi yöhön, jonka vuoksi tämä julkaistaan keskiviikon puolella.

Olin siis tänään ensimmäisellä Ilonan tunnilla. Sain testattavakseni ison hevosen, jonka nimi oli Tino (jos suinkin kuulin oikein). Hän oli oikein mukava ratsastettava, hieman isompi mihin olin tottunut. Tilanteen korjasi se, että hevonen ei sählännyt yhtään vaikka itse kiikuin selässä kuin trampoliinillä. Teimme kaikennäköisiä ravijuttuja siirtymisistä ja volteista ympyröihin. Myös tehtiin minulle uutta tehtävää, jossa laukataan ensin niin pienellä ympyrällä kuin mahdollista ja tämän jälkeen suurennetaan sitä avuilla. Ilona vaikutti todella mukavalta ja hyvältä opettamaan. Tehtiin myös eteen- alas taivutusta ja jäi hyvä fiilis. Innolla odottelen seuraavaa tuntiani. Kuvissa huomatkaa että jännitän.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti