maanantai 27. kesäkuuta 2016

Miten kaikki alkoi Pummin kanssa?

Moi! Tänään tulee vähän erikoisempaa postausta, ja tälläisen postauksen muutama muukin blogissa on tehnyt. Eli niinkuin otsikostakin huomasitte, kerron mun ja Pummin yhteisestä ajasta.

2014 Kun oltiin Finnderbyssä Pummin kanssa
En muista tarkkaa päivämäärää, mutta oisko ollut vuosi 2013 kun aloin ratsastamaan Pummia. En ratsastanut mitenkään joka päivä, ehkä noin 3-4 kertaa viikossa, eli silloin ratsastelu ei ollut mulle vielä sellanen ykkösjuttu.
En oo ihan 100 prosenttia varma meninkö Pummilla vielä 2013 jotkut kisat, kuitenkin jos mentiin, niin mentiin puomiluokkaa naapurin ratsastuskoululla.

Finnderby 2014
Vuonna 2014 aloin ratsastamaan Pummilla sännöllisesti. Vieläkään en aina jaksanut lähteä tallille, vaan vedin itkupotkuraivareita eteisen lattialla, koska en vaan jaksanut lähteä tallille. Yleensä sinne kyllä sitten loppujen lopuksi lähdettiinkin. 2014 syksyllä(?) pidin myös viikon lomaa ponista, ja sen jälkeen olin taas täynnä intoa. Kisasimme sinä vuonna 40 ja 50cm. Oltiin myös Finnderbyssä Lotan kanssa ja meillä oli mukana Pummi ja Monza. Meillä oli Finnderbyssä sellanen pienimuotoinen esitys jossa oli muitakin hevosia.

2014 50cm
2014
2015 kisasimme ainoastaan 50cm ja yhdet 60cm, jotka menin erikisoissa. 50cm rata oli meidän naapurin tallilla ja tulin siinä kolmanneksi, vaikka luokassa oli isojakin hevosia. 60cm rata ei mennyt mitenkään parhaiten, koska mua pelotti ne okserit, ja sitten Pummi tottakai kielsi niille. Saatiin kuitenkin mennä rata loppuun mutta loppujen lopuksi poni sitten kielsi lähes jokaiselle esteelle. Rata oli seuran harrastemestaruus mutta ehkä yritetään tänä vuonna uudestaan. Mitään tähdellistä ei tapahtunut sinä vuonna. Kävimme yhdet koulukisat, joissa tulimme viidensiksi.


Tällä kaudella haluasin kisata puhtaasti 60cm, ja jos kaikki menee hyvin, myös 70cm. Oon hypännytkin jo tallin harjoituskisoissa 50cm ja se meni puhtaasti, ja muutenkin hyvin. Koulukisoissakin olisi kiva käydä ihan vain harjoitusmielessä.

Nyt olemme siis tässä, ja tulevista jutuista saatte jatkossakin lukea tästä blogista. Alhaalla näette sunnuntaina otettuja uusimpia kuvia, jotka on vähän tärähtäneitä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti