perjantai 17. kesäkuuta 2016

11+11 kysymyksen haaste

Löysin siis tällaisen haasteen Rikkaus ja Rakkaus -blogista, jonka ajattelin tänään tehdä!

Haasteen idea on siis;

1. Haastetun pitää kertoa itsestään 11 asiaa.
2. Haastetun pitää vastata haastajan antamiin kysymyksiin (11kpl).
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastetun pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Kyseessä ei nyt siis ole hevosiin liittyvä haaste, mutta näin pääsette hieman paremmin tutustumaan muhun.

11 faktaa minusta:

1. Haluaisin tulevaisuudessa olla ammatiltani opettaja ja työskennellä ala-asteella.
2. Nauran todella paljon myös sellaisille jutuille, joissa ei ole mitään järkeä.
3. Haluan joskus tulevaisuudessa varsan, josta voisin itse kouluttaa mieleiseni ratsun.
4. Saan paljon typeriäkin päähänpistoja, jotka useimmiten toteutan!
5. Pidän paljon lautapeleistä ja ulkona seikkailemisesta!
6. Omistan kolme kania ja olen pitänyt joskus blogiakin niistä.
7. Multa tultiin kysymään 17.6.2016, että haluaisinko lähteä laukkakisoihin hevosella, jolla en ole koskaan ratsastanut.
8. Lempiruokani on kanawokki ja roskaruoista Pancho Villan kasvishampurilainen.
9. Tykkään todella paljon kulkea metsäpoluilla niin jalan, kuin hevosenkin kanssa.
10. Olen kaatunut kerran hevosella.
11. Pidän kiipeilemisestä.

Haastajan antamat kysymykset:

1. Mikä tekee elämästäsi onnellisen?
Hevoset ja eläimet ylipäätään. Lämpimät kesäpäivät ja kuuma poreallas. Hyvät koearvosanat ja oman pihan mansikat. Ei saa unohtaa uusia vaatteita tai kovalla työllä ansaittua irtokarkkipussia!

2. ''Kumman kaa'' Frederik vai Danny?
En oikestaan tunne kumpaakaan, joten en osaa vastata.

3. Hankinta, jonka tekisit heti jos raha ei olisi este? 
Iso kesämökki merenrannalta!

4. Viiden biisin soundtrack elämästäsi?
Mietin tätä oikeasti kauan ja kävin monta lempparibiisiäni läpi, mutten oikesti löytänyt yhtäkään biisiä, joka kuvaisi lyricsien kautta omaa elämääni. :c

5. Määrittele rakkaus?
Rakkaus on antamista, tekemistä, tuntemista ja toisen elämään osallistumista.

6. Mikä tekee sinut kateelliseksi?
Eniten kadehdin ihmisiä, jotka uskaltavat olla täysin sellaisia kuin ovat ja vähää välittävät muiden mielipiteistä.

7. Mieluisin keräilykohde?
Itse keräilen huulirasvoja ja kynttilöitä! Värikkäät ja hyväntuoksuiset kynttilät ja huulirasvat ovat NIIIN ihania! c:

8. Edesmennyt henkilö, jonka haluaisit tavata? Perustelut. (henkilön ei tarvitse olla julkkis)
En kyllä osaa vastata tähänkään, sillä en ole koskaan miettinyt asiaa...

9. Aikakausi jolla haluaisit elää, jos tätä hetkeä ei lasketa, miksi? (esim. joku vuosikymmen, -sata, -tuhat.. tyylikausi, poliittinen aika.. jne..)
Jos tulevaisuudesta saa valita aikakauden, niin haluaisin elää 2080-luvulla, koska Sannin biisi B) Noei, olisi hienoa nähdä, mitä kaikkea maailmassa oltais jo saatu parannettua!

10. Jos olisit Agatha Christien romaanissa murhaaja, miten toimisit ja mikä olisi se virhe minkä takia jäisit kiinni?
En ole noihin romaaneihin oikeastaan tutustunut, mutta luultavasti murhaisin jonkun henkilön jollain tappavan myrkyllisellä kasvilla, jonka sekoittaisin uhrin ruokaan/juomaan. Luultavasti jäisin kiinni puhuttuani itseni solmuun kuulusteluissa.

11. Muusi nakeilla vai lihapullilla? 
En syö nakkeja, enkä myöskään lihapullia. Muusi + kala = ❤


Haastan nyt siis kaikki, jotka tämän haasteen haluavat tehdä. Ja tässä kysymykset:


1. Stefan Salvatore vai Damon Salvatore?


2. Mikä on yliluonnollisin tapahtuma, jonka olet kokenut?

3. Supervoima, jonka haluaisit & miksi?

4. Biisi, jonka lyricseihin voit samaistua täysin?


5. Unelma, jonka olet jättänyt toteuttamatta taaksesi?

6. Mikä luonteenpiirre ihmisessä saa sinut raivon partaalle?

7. Metsä vai ranta?

8. Seuraavan kokonaisen viikon suunnitelmat?


9. Mikä eläin mielestäsi kuvaa sinua parhaiten?

10. Pidätkö enemmän kuuntelemisesta vai puhumisesta ja miksi?

11. Lemppari quotesi?

Tähän loppuun lättään nyt muistaakseni viimeviikon hyppykuvan c:


Nyt voisin ottaa postausehdotuksia ensiviikkoa varten! Kiitos kaikille, jotka viitsivät heittää kommentin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti