perjantai 1. huhtikuuta 2016

Iltaköpöttelyä

Keskiviikkona 30.3 Kävin Haverilla poneja hoitelemassa.
      Ensimmäisenä en saanut autotallista heppojen tavaroita, koska avain oli unohtunut, eikä kukaan avannut oveakaan. Kukaan ei vastannut puhelimeen. Lopulta käytin ovikelloa niin ovi avattiin ja ongelma numero yksi oli ratkaistu. Seuraavaksi en saanut äkäista mammaa kiinni joten nappasin Helinän ensimmäisenä harjaukseen.

  Little suprise, ponit olivat jälleen kuin kurassa uitettuja, teki mieli ottaa letku ja pestä ne kunnolla ennen harjausta. Ikävä kyllä vettä ei ollut saatavilla. Ei muutakuin tuumasta toimeen ja harjat heilumaan.. Tässä Keijun lähtötilanne ennen harjausta. Aivan järkyttävä. Kesäisin ratsastan tässä tarhassa, sillä se on siihen sopivan tilava. Kuvasta kuitenkin moni voi jo arvella että tuossa ei pystynyt ratstamaan. Huomatkaa keijun upea pokemonpallo- maha...
 Helinää harjailin ainakin puolisen tuntia. Oli oikea urakka. Karvaa irtosi ja kuivunutta kuraa pöllysi. Nam! Huomasin juuri että Helinä on kimoutunut talvesta hurjasti. Taitaa sekin täysin kimoutua ensi vuoteen mennessä. Mahat ovat näillä molemmilla myös isot! Jahka kortin saisin pian, niin kohta alkaa poneilla läskit löllyämään. Helinällä tosin talutellen edetään.
   Aiheesta kukkaseen, tässä on lopputulos Helinän harjaamisesta.
Kun sain Helinän valmiiksi, taluttelin sitä hetken jotta saisin Keijun muuttamaan mielensä kiinniottamisen suhteen. Piilotin Helinän trailerin taakse. Ovelaa. Hetken taistelimme Keijun kanssa yhteisymmärrykseen ja sain sen kiinni riimunnarulla. Tämän jälkeen suitsitin sen ja laitoin harjauspaikalle, sen jälkeen toin helinän viereiseen puuhun.

 Alkoi taas sama puolentunnin poninkarvarumba. Keiju oli jo ihan nätisti. Tässä Keijun harjaamisen lopputulos.

Harjaamisen jälkeen heitin Helinän tarhaan ja aloin varustaa Keijua. Kello oli n. 19 kun sain varusteet laitettua ja lähdin ratsastamaan. Voi kamala tuota mahaa.
En mennyt Keijulla raskaasti. Käveltiin tiellä ja käytiin pyörähtämässä kesälaitumella. Yhteensä mentiin n. 40 min ja muutaman kerran ravailtiin kun poni itse oli koko ajan menossa. Oli rentouttava kävellä yksin täysin hiljaisuudessa auringonlaskussa, tietenkin ponin kanssa. N. 19.40 Otin varusteet pois ja laitoin Keijun tarhaan. Heitin siivun heinää ja otin parit kuvat. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti